Tolkuttomuuden jälkeen

Voi huh huh.

En kykene muistamaan milloin olisi ollut näin stressaavaa, kiireellistä, väsynytta ja aivan suunnattoman antoisaa ajanjaksoa. Kaiken tämän keskellä on ollut mahdoton löytää hetkeäkään blogille, joten nyt on aika tehdä multipäivitys, jonka kuvituksena saa toimia satunnaiset Instagram -otokset.

Viime päivityksen jälkeiseen viikonloppuun kuului joululahjaksi parille pikkulikalle luvattu teatteriretki. Retki oli erinomaisen onnistunut ja sen jälkeen J.n kanssa suunnattiin erinäisten sattumusten vuoksi varattuun hotellihuoneeseen Helsinkiin. Sunnuntaiaamun herätys auringon paistaessa tuntui ihan lomalta ja päivä vietettiinkin turisteina tuossa kaupungissa, jossa aina muulloin on jotain pakko tehdä -juttua. Söimme sushia ja teimme pitkän päiväkävelyn Katajanokalle nauttien auringosta sekä toisistamme.
Tuo onkin viimeisin kokonainen vapaa päivä, joka minulla on pitkiin aikoihin ollut.

Lomailupäivän jälkeen alkoikin sitten työharjoittelujakso tuossa samaisessa kaupungissa. Uusi paikka, uudet ihmiset ja epävarmuus omista taidoistaan pistivät jännittämään ihan perhanasti. Totesin, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän jännitän uusia tilanteita.

Jotta elämä ei harjoittelupaikan haasteineen olisi liian helppoa, tuli illat vietettyä joko teatteritreeneissä, teatteriasioita hoitaessa tai käsiohjelmaa tehdessä ja stressatessa. Töitäkin taisin tehdä jossain välissä ja taisin työpaikalle jotkut hälyytyksetkin aiheuttaa.
Kepeästi yli 14 tuntia pitkiksi venyneet päivät alkoivat pikkuhiljaa kasaamaan väsymystä ja ärtymystä mieleen sekä kroppaan ja jossain vaiheessa halusin vaan itkeä kun niin väsytti. Mutta pakko oli painaa, koska harjoittelupaikassa ei tahtonut antaa kuvaa väsyneestä ja stressaantuneesta tyypistä, joka ei oikein jaksa [koska se ei kuitenkaan todellisuus ole] ja teatterilla oli tulossa jotain niin mieletöntä, ettei vaan ollut varaa hajota.

Kaiken kiireen ja väsymyssumun keskellä sitä kuitenkin pääsi rämpimään siihen ensi-iltaan ja vaikka samana iltana koettiinkin lisää vastoinkäymisiä, oli fiilis näytöksen jälkeen totaalisen upea. Yleisöltä tuli mahtavaa palautetta ja koko työryhmä sai olla ylpeä saavutuksista. Niin pienessä hetkessä sitä tiivistyy se ydin miksi kaikkea tätäkin on jaksettu. Taide, teatteri, luominen ja tunteiden herättäminen. Ne on väsymyksen, stressin ja ahdistuksen arvoisia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni taisi olla tilanne, jossa totesin mukavammaksi lähteä kotiin nukkumaan kuin jäädä ensi-iltabileisiin. Melko sensaatiomaista kun tietää millainen juhlija sitä sisälläni asustaa. Aion tosin kompensoida bileiden missaamista ihan tolkuttomilla hautajaisbailauksella viimeisen näytöksen jälkeen.

Nyt on takana kaksi näytöstä ja huomenna on se aamu, jota olen odottanut. Se aamu, jolloin ei tarvitse herätä kellon soittoon vaan saa viettää pedissä aikaa niin pitkään kuin huvittaa. Ja sunnuntainkin saa viettää just niinkuin haluaa. Luksusta, josta en ole voinut nyt hetkeen edes haaveilla.

Ja tuli tässä hötäkän keskellä oltua mukana musiikkivideollakin. Koska väsynyt pääni ei osaa toimia, videon pääsee näkemään kun painaa TÄSTÄ.

Ehkäpä radiohiljaisuus blogin puolella on ollut ihan hyväksyttävää.
Koitan parantaa taas tapani kunhan saan nukuttua univelat pois.

Np. Radiohead - Little by Little

Koulupäivän, akrobatiatunnin ja paikallisen jalkapallojoukkueen pelin* jälkeen piti käydä vielä hakemassa työhuoneelta akryyleja huomista elävän mallin maalausta varten ja siinä tähtitaivaan alla sain kutkuttavan idean.

Kun olin lapsi, istuin usein lauantai-iltaisin takkahuoneessa kuunnellen isäni ja hänen ystäviensä kitarointia. Hieman vanhennuttuani istuin serkkujeni huoneissa kuunnellen heidän soittoaan. Yläasteella alkoi puolitutuilla olemaan bändejä, joiden treeneistä nautiskelin ja jossain vaiheessa lähin ystäväpiiri alkoi jo lähes koostua muusikoista ja bändikämpätkin kävivät tutuiksi.

Treenitilat ja -hetket ovat aina kiehtoneet minua. Ne on paikkoja ja hetkiä, joissa on ulkopuolisen silmiin jotain taianomaista. Treenitilat ovat intiimejä paikkoja, joissa ulkopuolinen saattaa helposti tuntea olonsa tunkeilevaksi. Jo pelkkä tyhjä bändikämppä kertoo niin paljon tarinoita ja kun sinne vielä tuodaan muusikot, jotka antavat kaikkensa ja ovat täysin avoimia, on kokonaisuus jotain todella kaunista.

Tämän kaiken haluaisin yhdistää omaan kuvalliseen ilmaisuuni. Haluaisin löytää yhtyeitä ja artisteja, jotka olisivat valmiita päästämään minut heidän omaan tilaansa ja hetkiinsä, fiiliksiin ja luomiseensa. Haluaisin imeä muusikoista, tilasta ja musiikista vaikutteita ja nähdä mitä paperille syntyisi. Uskon, että jokainen yhtye ja jokainen tila synnyttäisi paperille jotain aivan erilaista.

Saa nähdä mitä tästä pakkasyön ideasta lopulta tulee. Nyt on jotenkin valtavan hyvä fiilis.

*Kuinka hullu pitää olla, että lähtee kannattamaan jalkapallojoukkuetta -18 asteen pakkaseen? Vaikka täytyy kyllä myöntää, että siinä Kulman pojat -henkisessä tunnelmassa on oma viehätyksensä. Viehättävämpää silti on kesällä.

Harvinaisen hyvä maanantai.

Kirpputorilta löytyi kiva t-paita 0.50 euron hintaan.
Työhuoneella sain valmistettua kangaskassin ja vietin aikaa J.n kanssa nauraen.
Lisäksi treenasin tunnin tangolla ja kävin pilatestunnillakin.

Joskus näinkin päin.

What happened to my heart?

Alkuvuodesta kirjoitin suloisista eläimistä ja sauruksista. Kirjoitin myös näin: "Jos taiteellinen prosessini huipentuu johonkin lopputulokseen, lupaan jakaa sen blogin puolellakin."

No nyt sain vihdoin ja viimein dokumentoituakin tämän lopputuloksen.

Kyseisen aiheen valitseminen oli minulle ihan itsestään selvä. Tässä on viime aikoina tapahtunut niin paljon asioita, joita vain tylsässä aikuisen elämässä voi tapahtua. Ja sitä kaipaisi elämään enemmän lapsen tapaa suhtautua asioihin.
Sitä on jotenkin helpompi vaan juuttua sinne kaiken hankalan alle ja unohtaa, että välillä on ihan ok vaan heittäytyä lattialle, itkeä ja kiukutella tai leikkiä, että sänky on avaruusalus, jolla pääsee just sinne minne tahtoo.

Ei siitä elämästä tule yhtään sen helpompaa stressaamalla. Päinvastoin. Sitäpaitsi täällä eletään vaan kerran.

Oi!

Tänään alkoi hiihtoloma.
Mun hiihtolomallani tuskin paljon hiihdetään, joten teen lomalleni missiolistan:

1. Lepää.
2. Dokumentoi töitä ja blogaa edes parista.
3. Opettele repliikit.
4. Lepää vähän lisää.
5. Juo pari lasia viiniä. [Saa juoda enemmänkin jos tahtoo]
6. Tee luvattu pussukkaproto.
7. Tee se hemmetin deadlinen jo aikoja sitten ohittanut koulutyö.
8. Nyt jo vähän väsyttää, joten lepää ja juo vaikka lisää viiniä.
9. Vietä laatuaikaa tärkeimpien kanssa.

Ehkä nuo riittää viikolle.


Tänään heitän niskaani tenttiin lukemisen oheistuotteena syntyneen niititetyn flanelliliivin [tää kuuluu niihin dokumentoitaviin ja blogattaviin töihin] ja lähden värivalojen välkkeeseen kuuntelemaan punkia ja muuta hyvää musiikkia.

Loma!
Oi!

Ruusuinen tuleva

Pieni kurkistus tulevaan, joka näyttää vaaleanpunaiselta ja ruusuiselta.

Rakkaudesta printteihin ja tankotanssiin

Pari kuukautta sitten totesin, että tankotanssiharrastukseen viittaava paita olisi kiva. Samoihin aikoihin tuli paljon puuhasteltua Illustratorilla ja jo pitkään takaraivossa pyörinyt typografinen tekstikokeilu tunki itseään ulos. Näinpä sitten päätin yhdistää nämä ja lopputulos saapui tänään paketissa olohuoneeseen.

Paidat ovat Earth Positiven naisten classic -mallia. Earth Positiven tuotteet ovat ympäristöystävällisesti ja eettisesti tuotettuja ja ainakin allekirjoittaneen käytössä erittäin hyväksi todettuja. Eli täydellisiä tämän kaltaiseen projektiin.

Ilokseni sain myös pienen kyselyn jälkeen huomata, etten ollut ihan ainoa, joka paidan itselleen halusi. Ehkä jatkossa meillä on treenisalilla yhteneväinen look. Ja ehkä projekti saa vielä joskus jatkoa toppien ja mikroshortsien muodossa.