Perjantai meni koulussa puoliteholla ja ilta pyykin parissa. Tiedossa oli paljon tekemistä viikonlopulle, joten päätin ottaa illan rauhassa ja parannella flunssan rippeitä pois.
Lauantaina lähdettiin heti aamusta kohti Helsinkiä ja Kansallisteatteria. Kävimme katsomassa 23.1. ensi-iltaan tulevan Frankensteinin läpimenoharjoitusta ja voin kyllä lämpimästi suositella kyseistä teosta. Näyttelijät tekevät [taas kerran] erittäin hyviä suorituksia ja erityisesti Frankensteinin luoman olion [Esa-Matti Long] kehityskaari on niin näyttelijäntyöllisesti kuin hahmon kasvamisen kannalta valtavan mielenkiintoista katsottavaa.
Frankensteinin ehdottomasti parasta antia on kuitenkin sen visuaalisuus, äänimaailma ja tunnelmat. Alun sydämen tahtiin sykkivät hehkulamput saavat katsojan mukaan tunnelmaan heti alkumetreiltä asti. Visuaalisuudesta ja suurista tunnelmista nauttivalle suosittelen kyllä ehdottomasti. Eikä pidä unohtaa sitä, että Frankensteinin ihmisyyttä käsittelevä tarina on hyvin vahva ja aina ajankohtainen.
Ja näkemäni oli vasta harjoitus. Tämä täytyy ehkä mennä katsomaan vielä valmiinakin.
Video: www.kansallisteatteri.fi
Tänään, sunnuntaina, onkin vuorossa iltapäivän kestävät teatteritreenit ja illalla saan kylään siskon.
Nämä tekemisen täyteiset viikonloput ovat toki mukavia, mutta pikkuhiljaa alkaa tulla vieroitusoireita kun ei ole päässyt taas hetkeen tolpalle treenaamaan. Erityisen paljon nyt kaipaisi paritolppailuja erään mukavan kanssa. Mutta jos sitä vaikka ensi viikolla sitten...
Nyt porhallan taas eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti