Sydän kaulassa, Sydän, sydän lavalla

Eihän niinkään jäistä ole, jotten saata uida pakoon.
Louhen lämmön aikaa olla. 

Eilen illalla löysin itseni Tavastialta erään suosikkiyhtyeeni keikalta. Sydän, sydän on nyt ollut kasassa pyöreitä vuosia ja eilinen olikin yhtyeen kymmenvuotisjuhlakonsertti. Omassa elämässäni yhtye on ollut mukana jo n. vuodesta 2006 ja musiikkiin liittyy tolkuton määrä tunteita ja muistoja.

4999 ja joku numero, jota en muista enää tänäänkään.

Alkuillasta bändi soitti rauhallisemman setin, jonka aikana saatiin nauttia hieman Frankenstein -henkisistä sykkivistä hehkulampuista ja mielettömästä fiilisteleväisistä biiseistä.
Bändin poistuttua lavalta esitettiin elokuva ja pian tämän jälkeen olikin taas musiikin vuoro. Kakkossetti olikin sitten sitä tutumpaa, räyhkäkästä Sydän, sydäntä. Ja ei voi kyllä sanoa muuta kuin, että huhhuh. Moneen kertaan keikan aikana täytyi todeta, että siinä on yksi Suomen täydellisimmistä bändeistä. Sydän, sydän iskee allekirjoittaneeseen jotenkin joka osaltaan ja pääsee jopa yllättämään. Ja pitkästä aikaa pääsi riehumaankin.

Lehmän haassa kieli mataa.
Maistaa valtaa aidan takaa.
Silmistään kai luonto syöty. 

Sydän, sydän on livebändinä mielenkiintoinen myös siitä, että keikoilla on joka kerta musiikin lisäksi jokin twisti lavalla. Henkilökohtaisesti olen vuosien varrella bändin keikoilla todistanut mm. sinisiä alastomia soittajia sekä vauvanuken uhraamista. Tällä kertaa lavalla nähtiin Judas, suudelmia, UV-maalia, alastomuutta, lumisadetta ja taisi siellä jumalakin käydä pyörähtämässä.

4999 ja joku numero, jota en muista enää tänäänkään.

Koko keikka oli todella upea kokemus yleisömassoineen ja fiilistelevine muusikkoineen. En ehkä olisi vuosia sitten ensimmäistä kertaa Sydän, sydämen livevetoja katsoessani uskoakaan kuinka mieletön bändistä vielä kehittyykään. Ja nyt en malta odottaa sitä, että pääsee taas seuraavan kerran Sydän, sydämen keikalle.

Hevoset.

Ihana, täydellinen bändi.

Hevoset.

Ja jotta otsikko ei jäisi liian mystiseksi, kerrottakoon, että keikalla kaulassani roikkui tilaisuuteen hyvin sopiva vakiokoruni, Lost Apostlen anatominen sydän. Minulla ei juurikaan koruja ole, mutta ne mitä omistan, ovatkin sitten kauneimpia ikinä. Ja on niillä tarinansakin.

Hevoset.

Eikä unohdeta tietenkään sitä, että Tuomas Skopa on kuuma.